Tämä kaikki sortuu aina täyteen.

Julkaisin tänään kaksi uutta laulua: Kolme kaunista sanaa ja Aaveet. Molemmat laulut ovat eri äärilaitoja tuotannossani ja haluaisin nyt hieman valaista molempien biisien taustoja.

Kolme kaunista sanaa syntyi tammikuussa astuttuani studiosta ulos. Se introriffi oli rytmeineen syntyi samalla, kun löysin nuo kaksi sointua jotka biisissä ovat. Häpeillen täytyy sanoa, että tämä laulu oli minun mielestäni se, jonka jätän ulkopuolelle, mutta keikkamyyjäni Mikko suostutteli minut tämän nauhoittamaan, koska olen hänen myyntipuheissaan energinen. Kai sitten olenkin. Lyriikat ovat suoraviivaisinta hengellistä, jota olen koskaan kirjoittanut. Koko biisin idea on kosioretki Raamatullisin eväin. Ne on kuitenkin piilotettu niin hyvin, että maallinen tulkinta saattaa olla mielenkiintoisempi, kuin tämä josta nyt puhun. Pre-chorus eli osa jossa laulan: "Olisimme kahden eikä tuuli kaataa voi/ olisimme kahden eivätkä pedot yllätä" juontaa juurensa VT:n Saarnaajan kirjan vanhempaan Suomennokseen (1933), jossa on kaksi jaetta: "10. Jos he lankeavat, niin toinen nostaa ylös toverinsa; mutta voi yksinäistä, jos hän lankeaa! Ei ole toista nostamassa häntä ylös." ja "12. Ja yksinäisen kimppuun voi joku käydä, mutta kaksi pitää sille puolensa. Eikä kolmisäinen lanka pian katkea.". Se velka muuten jota olemme toisillemme kiteytyy Minä rakastan sinua sanoihin; se on ainoa totuus mitä maailmassa on. Kaikki muu on omien näkemysteni mukaan täysin turhaa ja arvotonta. Meidän tehtävämme on maksaa elämän antamaa velkaa toisillemme rakkaudella. Laulu ei sinänsä ole rakkauslaulu näin tulkiten, mutta en pistä pahakseni jos joku siitä sellaiset kicksit saa.

hei kuule mua.
ei meille aikaa oo liikaa annettu.
sulla on jotakin
jotakin mikä mulle voisi kuulua.

olisimme kahden eikä tuulii kaataa voi
olisimme kahden eikä pedot yllätä

anna mulle kolme kaunista sanaa
ne kolme jotka oomme velkaa
anna mulle kolme kaunista sanaa
ne kolme jotka oomme velkaa

ei sulta kysytä
paljon sä sait vaan paljon annoit pois
ja se joka tulee sydämestä
on aina aitoo ja kaunista

Aaveet syntyi taas istuessani tämän tietokoneen äärellä, jolla nyt kirjoitan. Vein tässä laulussa sovituksen äärimmäiseen yksinkertaisuuteen, koska halusin sen sanoman olevan mahdollisimman hyvin esillä. Tämä laulu on ehkä omaa maailmantuskaani siitä, että aika kuluu liian nopeasti eteenpäin. Silloin, kun haluat olevasi maailman huipulla sinun tulee uskoa siihen. Näin silmissäni sanoitusten syntyessä muistikuvan muutaman vuoden takaa. Ajelimme tuolloin ystäväni Jussin kanssa Mäntyluodossa Porissa ja hän kertoi minulle lähtevänsä Uuteen-Seelantiin vuodeksi. Olin onnellinen puolestansa. Noihin aikoihin meillä oli ystävieni kanssa tapana ajella ympäri Poria autolla ja esimerkiksi soittaa Rolandin minivahvistimen kanssa Born of Osiris nimisen yhtyeen biisejä kitaralla. Tuollaisia keväisiä hetkiä, jolloin vastaleikattu ruoho oli muutakin kuin tuoksu jossain kaukana. Olemme kaikki haalistuneita kuvia siitä, jota joskus olimme. Kuin aaveita asioista, jotka ovat meihin vaikuttanet. Tämä on haikeaa. Haluankin omistaa tämän laulun Jussille, Henrikille ja Ollille. Olette rakkaita, vaikka emme enää toisiamme näekään niin usein.

Puoli viideltä autossa
radio soi Gloriaa
Vasta leikatussa ruohossa
tuttua maisemaa.
Olemme aaveita

Jotain pimeydessä liikahtaa
se mikä jäi vuosien taa.
Kun ei voi löytää sanoja
täytyy oppia kuulemaan.
Olemme aaveita.